tiistai 6. huhtikuuta 2010

Homma lähtee käsistä

Olimme viikonloppuna Ebbun ja Dissaajan uudessa kotossa remonttihommissa ja voihan kun oli kiva päästä tekemään vähän isompia käsitöitä! Siitä varmaan pitkälti johtui, että omassa kodissammekin homma oli vähän lähteä käsistä. Niinkuin nyt aina kaikki hommani. (Esimerkkinä; "olisipa kiva mennä jonnekin työväenopiston taidekurssille." Hups, löytää itsensä parivuotisesta koulutusohjelmasta taiteiden parissa).
 
Noh, Kesäkasvihuone-projekti  on alkanut istutusten muodossa jo jokin aikaa sitten. Ensimmäinen satsi siemeniä saatiin purkkeihin jo ennen pääsiäistä ja nyt loman lopulla ne koulittiin omiin karsinoihinsa.



On ne söpöjä. 

Siinä sitten rankan pääsiäisreissun jälkitohinoista selvittynä, kun istuskelimme partsin auringossa viinliasi kädessä, idea laajemmasta parvekeprojektista sai alkunsa. Syytämme tästä nyt sitten joko Ebbun asunnon antamaa innostusta  nikkaroinnista tai viinilasillisen tuomaa keväthuumaa... 

Kellarissamme rojun seassa on ollut keltainen hyllykkö (kasattuna ja naulattuna kanahäkin seiniin). "Onkohan se liian leveä?"


Ja eikun toimeen. Hieman äherrystä kanahäkissä ja uudelleenkokoaminen taas. Itsehän olen päässyt tässä suht helpolla, kun vasara on lähinnä heilunut miehen kädessä. :) Kaikki tämä muutaman pikkukasvin tähden. Eli tarvitaan siis lisää kasveja! Ja noidankehä on valmis.

 Hop, hop!

Olisko kenelläkään ajatusta, mistä saada (meinasin kirjoittaa "kivoja", mutta) ihan mitä tahansa istumatyynyjä (koko isompi kuin 50 x 50)? Nämä ovat ainoat, mitä netistä löysin, mutta ideoita otettaisiin mielellään vastaan!

2 kommenttia:

Essi kirjoitti...

Ite kävin ostamassa superlonia ja päällystin sen kivalla kankaalla, kun tarttin tietyn kokoisen istuintyynyn. Superlonin sai just sen kokosena ku halus ja paksuudessaki oli varaa valita. Päällystin ekana vuorikankaalla, niin sain päällisen helposti sujautettua päälle...muuten oli aika nihkeää.

Peppiina kirjoitti...

No mutta toi on Amelie loistava idea. Näen jo sieluni silmin! :) Kiitos vinkistä!